FinnWest

TAPANI BAGGE:
FinnWest 1976-1992
MANDOLIINIKOSTAJASTA KUISKAAVAAN KUOLEMAAN
ELI KUINKA SAATOIN FINNWESTIN HAUTAAN

Vuonna 1985 Seppo Tuisku sai G-mies Jerry Cottonin lisäksi toimitettavakseen Kolmiokirjan lännenlukemiston FinnWestin. Sarjan luoja Juhani Salomaa kirjoitti yhä suurimman osan jutuista, mutta muitakin avustajia kaivattiin. Minä olin jo silloin tehnyt Tuiskulle Cottoneita parin vuoden ajan, joten hän pyysi minua kokeilemaan FinnWestiä. Cottonissa saattoi käyttää myös vahvasti toimitettuja käännöksiä, mutta FinnWest oli kokonaan kotimaisten alkuperäistarinoiden varassa. En innostunut tilauksesta hirveästi. Vanhana kotimaisen viihteen ystävänä olin kyllä lukenut pari FinnWestiä, mutta ne eivät olleet oikein minun makuuni. Sitä paitsi niistä maksettiin vielä silloin vähän heikompaa liuskahintaa kuin Cottoneista. Tein silti kokeeksi yhden FinnWestin, Mandoliinikostajan, jonka Tuiskun sairastuttua sain itse toimittaakin. Se lipsahti yliparodiseksi eikä kuulemma olisi mennyt läpi Tuiskulta. Tulipahan kokeiltua, ajattelin. Keskityin Cottoniin ja lyhytikäiseen jännitysnovellilehteen RikosPalat (1987-88). Suomensin yhden dekkarin. Aloin kirjoittaa Cottoniin tosirikossarja Mafia-raporttia. Unohdin länkkärit.

UUSI ALKU – JA LOPPU

Pari vuotta myöhemmin Tuisku pyysi minua tekemään FinnWestiin Lännen Legendoja -sarjaa, jossa kerrottaisiin oikeista lännenhistorian roistoista ja sankareista vähän Cottonin Mafia-raportin malliin. Innostuin aiheesta ja kokeilin saman tien taas FinnWestiä. Tällä kertaa pysyttelin vähän lähempänä maanpintaa, unohtamatta kuitenkaan huumoria ja vauhdikasta juonta. Syntyi keikkatarina Parittomat pankkirosvot. Se kelpasi jo Tuiskullekin, ja hän pyysi lisää.
Ensin kirjoitin lännenjuttuja satunnaisesti, Jerryjen ja muiden rikosjuttujen vastapainoksi. Silti tein 1989 jo puolet vuoden FinnWesteistä. Seuraavana vuonna Salomaa kuoli ja minä kirjoitin yhdeksän FinnWestiä. Sitä seuraavana vain yksi lipsahti muille. Samaan aikaan olin myös Cottonin pääkirjoittaja.
Pääsin mielestäni hyvään länkkärivireeseen. Yhdistelin National Geographicista löytämiäni maisemia, Time-Lifen The Old West -kirjoista ja muista vastaavista löytämiäni mielenkiintoisia lännenhistoriallisia tapahtumia ja hahmoja, perinteistä seikkailutyyliä ja omaa omituista huumoriani. Toin totisen Juhon rinnalle koomisia sivupäähenkilöitä, esimerkiksi kahdesti esiintyneen donquijotemaisen Naamioratsastajan, itärannikolta tulleen lännenkirjailijan, jolla oli vaikeuksia erottaa mielikuvitus ja todellisuus toisistaan, sekä Juhon puolivakituiseksi aisapariksi kehittyneen savolaisen Kallos-Villen, joka oli varsinainen antisankari ja ehkä lievästi sukua Pekka Lipposelle.
Kun Tuisku jäi 1991 eläkkeelle, minusta tuli sekä Jerryn että FinnWestin vastaava toimittaja. Aloin hakea FinnWestiin uusia avustajia ja hätyytellä vanhoja. Päteviä tekijöitä löytyikin. Vuonna 1992 kirjoitin enää kaksi omaa FinnWestiä.
Sitten lehti lopetettiin.
Syy oli selvä: levikki oli ollut 80-luvun alussa jopa 15 000 kappaletta, mutta vuosikymmenen loppun mennessä se oli hiipunut pariin tuhanteen eikä osoittanut enää elpymisen merkkejä. Mutta ei se ollut pelkästään minun vikani. FinnWest oli viimeinen kuukausittain ilmestynyt lännensarja Suomessa, eikä sen jälkeen jäänyt enää henkiin muita miehille suunnattuja lukemistolehtiä kuin Cotton.
Viimeiseksi FinnWestiksi jäi Pesän Pentin tarina Jouluksi hirteen (12/92). Petri Hirvosen Viimeinen tuomio jäi pölyttymään Kolmiokirjan hyllyille. Juttu maksettiin kyllä, koska olin ehtinyt tilata sen ennen kuin sain tietää lehden lopettamisesta.


MESTARIN OPISSA

Kaikkiaan kirjoitin 32 FinnWestiä, jokaisessa 75-80 liuskaa. Yhteensä siis noin 2500 sivua lännentekstiä. Kun nyt selailen vanhoja FinnWestejäni, tarinat tuntuvat yhtä aikaa tutuilta ja vierailta. Äkkiseltään en välttämättä muista, minkä jutun olen kirjoittanut ja minkä vain toimittanut. Vähitellen se kyllä palaa mieleen.
Näin jälkikäteen muistellen ne olivat hauskoja aikoja. Ja kun vuosikaudet kirjoitti erilaisia tarinoita kymmenen liuskaa päivässä tai korjaili muiden juttuja, siinä väkisin oppi jotain. Varsinkin kun Tuiskulta tuli suorasanaista palautetta. Olin mestarin opissa, tein sitä mistä pidin ja sain vielä jonkinlaista palkkaakin. Lomat olivat vähissä, jos halusi pysyä leivässä ja maksella laskut, mutta mitäpä nuori mies vapaa-ajalla tekisi?
Yritin keksiä itselleni jatkuvasti uusia haasteita, jottei kirjoittaminen menisi liikaa rutiinin puolelle. Kuvasin intiaanipoikaa, joka koki elämänsä ensimmäisen lumisateen. Kirjoitin erään kohtauksen gilaliskon näkökulmasta. Juhon Antti-muulia käytin useamminkin näkökulmahenkilönä. Kaikenlaista tuli kokeiltua, ehkä vielä vapaammin kuin Cottoneissa.
Joskus, kun en millään keksinyt FinnWest-ideaa, Tuisku tarjosi lähtökohdaksi vanhan Lipposessa tai Korkissa käyttämänsä ”mahdottoman rikoksen” (esim. Juna joka katosi). Tai käski katsoa mallia Shakespearelta. Macbethin kuninkaasta tuli helposti karjakuningas (Paha maa, julma maa), Hamletin Tanskan hoviväki vaihtui Meksikon rajavuorten kapinallisiin (Kuoleman laulu). Romeota ja Juliaa käytin pohjana juttuun Sukuvikana sukuviha. Gogolin Reviisorikin istui länteen, kun hänestä teki ratsuväen tarkastajakenraalin (Kuoleman kutsuhuuto).
Lucky Luke oli monen jutun innoittajana (esim. Amerikan kuningas). Djangosta tuli idea Ruumisarkkumieheen. Elokuvat ja sarjakuvat oli muutenkin tärkeitä ideavarastoja. Ken Parkerista sain aina uutta uskoa siihen, että kuluneitakin aiheita voi käsitellä tuoreesti. Lännenkirjallisuutta en hirveästi tuntenut, mitä nyt Zane Greyt ja Burroughsin apassikirjat olin aikoinani lukenut. Ja tietysti Simo Penttilän Punavyöt. Morgan Kanesta en koskaan innostunut, en myöskään Nahkasukasta tai Viimeisestä mohikaanista. Paras lukemani lännenromaani on Ron Hansenin Lainsuojattomat, joka kertoo Daltonin veljeksistä.
Länkkäreitä kirjoittaessani kuuntelin lännenmusiikkia: Morriconea, Ry Cooderia, sekalaisia leffamusiikkikokoelmia. Ja Etelän rokkia: Molly Hatchetia, Lynyrd Skynyrdiä, Blackfootia, Charlie Danielsia, .38 Specialia. Jonkin verran myös mustan Etelän musiikkia, bluesia.


UUSIA LÄNKKÄREITÄ?

Tuiskun jäätyä eläkkeelle oma mielenkiintoni pulp-kirjoittamiseen heikkeni huomattavasti. Tein Jerryn tai FinnWestin vain, jollen millään saanut juttua muilta. Aloin entistä aktiivisemmin etsiä uusia kynähommia. Kirjoitin ensimmäiset kuunnelmani, ensimmäisen omalla nimellä julkaistun kirjani ja ensimmäiset tv-sketsini. Kävin tv- ja elokuvakäsikirjoituskursseja.
Kun FinnWest lopetettiin ja Jerry Cottonin toimittaminen lykättiin SinäMinän toimittajan harteille, aloin olla valmis vaihtamaan markkinoita. Cottonin ennestäänkin pienen kirjoituspalkkion pudottaminen tonnilla oli viimeinen naula.
Tuiskun akatemiasta sai kuitenkin pohjan, jolta on ollut hyvä ponnistaa. Yhdeksänkymmentäluvun alun jälkeen olen kirjoittanut yli 20 kirjaa, muutaman tv-sarjan ja paljon muuta. Uusin rikosromaanini Kohtalon tähti ilmestyi alkusyksystä 2004.
Länkkäreitäkin voisin vielä tehdä, jos niille löytyisi kustantaja ja mielellään myös lukijoita. Ehkä jonain päivänä…

Tämä on osa FinnWest-aiheisesta artikkelikokokonaisuudesta, jonka kirjoitin Suomen Länkkäriseuran Ruudinsavu-lehteen 1/2001.
Lisää FinnWestin historiasta ja lehden muista kirjoittajista löydät täältä

Tapani Baggen FinnWest-bibliografia (Kolmiokirja Oy)

Mandoliinikostaja 1/1986
Parittomat pankkirosvot 2/88
Musta kostaja 6/88
Tappajatimantti 12/88
Kostajan kolmas silmä 3/89
Paha maa, julma maa 4/89
Kuoleman laulu 8/89
Naamioratsastaja 9/89
Tuhotulva 11/89
Kiinalainen jumala 12/89
Arizonan amatsonit 2/90
Sasquatch-hirviö 3/90
Juna joka katosi 4/90
Paholaisen pelikenttä 5/90
Amerikan kuningas 7/90
Varikset sotapolulla 8/90
Kostaja helvetistä 10/90
Murhamarkkinat 11/90
Suku on pahin 12/90
Rahavirta ja setelisade 1/91
Hirttotuomari 2/91
Luurankotanssi 3/91
Ruumisarkkumies 4/91
Kuoleman kutsuhuuto 5/91
Rautatiesota 6/91
Pääkallo ja sääriluut 7/91
Karjakuningatar King 8/91
Härmäläinen härkätaistelija 9/91
Musta kulta – musta surma 10/91
Kulta tai kuolema 12/91
Sukuvikana sukuviha 2/92
Kuiskaava kuolema 5/92